16/12/2016

VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN

Oma tyyli

vähemmän on enemmän_Samuji neule_Levis farkut_Prada kengätvähemmän on enemmän_Samuji neule_Levis farkut_Prada kengätvähemmän on enemmän_Samuji neule_Levis farkut_Prada kengätvähemmän on enemmän_Samuji neule_Levis farkut_Prada kengät

 

Olen kuluttajana nykypäivänä todella tarkka, etenkin hankkimieni vaatteiden, kenkien ja laukkujen suhteen. Ystäväni ja tuttavani olivatkin silminnähden yllättyneitä, kun kerroin, etten ostanut New Yorkin matkalta juurikaan mitään itselleni. Yhden huulipunan ja muutamat kengät, jotka nekin olin katsonut etukäteen. “Ihanko totta? Siellähän lähtee ihmisillä ihan lapasesta, vaikka miten olisi etukäteen mietitty yläraja käyttöbudjetille.” hämmästeli ystäväni aamukahvilla.

 

Tosiasia on, että en kertakaikkiaan tarvitse mitään tällä hetkellä. Huomaan yhdisteleväni arkena vaatekaappini ajattomia klassikoita ja asukokonaisuuksia helposti päivästä ja viikosta toiseen, koska ne vain tuntuvat niin hyviltä. Vähemmän on enemmän. Olen vaatteita hankiessani panostanut hyviin materiaaleihin, josta kukkaroni kiittää nyt. Vaatekertaa ei tarvitse uusia muutaman käyttökerran jälkeen. Vanha kunnon sanonta, ‘ei se määrä vaan se laatu’ pätee tähän, kuin nyrkki silmään.

 

vähemmän on enemmän_Samuji neule_Levis farkut_Prada kengätvähemmän on enemmän_Samuji neule_Levis farkut_Prada kengätvähemmän on enemmän_Samuji neule_Levis farkut_Prada kengät

 

 

Laatu on itselleni äärimmäisen tärkeä kriteeri ostopäätöstä tehdessä ja mikään ei v*tuta enempää kuin huonot materiaalit, purkautuvat tai kierteellä olevat saumat, heti nyppyyntyvät paidat tai ensimmäisen pesun jälkeen muotonsa menettäneet vaatteet. I’m too old for that shit. Pyrinkin panostamaan materiaaleihin, ennen kaikkea villaan, silkkiin ja puuvillaan. Silkkiäkin on kuitenkin monenlaista, haperosta erittäin laadukkaaseen, joten on hyvä pitää mielessä, että hyvistä materiaaleistakin löytyy myös niitä huonompia versioita. Hinta ei todellakaan aina takaa laatua. Joskus hyvä polyesteri voi olla jopa laadukkaampi kuin huono silkki. Esimerkiksi aidoista luonnonmateriaaleista valmistetut villapaidat ovat lämpimiä ja pysyvät laadukkaina ja hyvin hoidettuina pitkään. Niin myös tämä päälläni näkyvä Samujin neule, joka lämmittää ihanasti viileähkössä toimistossamme.

 

vähemmän on enemmän_Samuji neule_Levis farkut_Prada kengät

 

Vaatekaappini helppoudesta kielii se, että pakkaaminen matkoille on nykyään helppoa. Pakkaaminen viimeisimmälle matkalleni New Yorkiin tapahtui hetkessä. Vaatekaappini sisältö on selkeä, joten monet vaatteet ovat yhdisteltävissä ja erilaisia asukokonaisuuksia saa rakennettua helposti. En ole “konmarittanut” niin, että olisin heittänyt kaiken turhan vaatekaapistani pois. Ehei, kyllä siellä vielä harvakseltaan päälläni näkyviä asujakin on. Asusteita, joita ei juurikaan tule käytettyä, mutta sitäkin enemmän ihasteltua kaapin hyllyillä. Muistoja, niitä on kaappiini ennen kaikkea kertynyt ja hyvä niin. Monet vaatteet on ostettu nimenomaan ulkomaanmatkoilta ja niihin liittyy aina jokin muisto ja tarina. Siitä pidän.

 

Mutta vähemmän on todella enemmän. Samoin näissä kuvissa. Päälläni on ihan peruskauraa, mutta toimii mielestäni hyvin.

 

 

Tranlastion: I like to keep it simple. Less is more.

 

villapaita / knit SAMUJI

farkut / jeans LEVI’S

kengät / shoes PRADA

korvikset / earrings H&M

kynsilakka / nail polish URBAN OUTFITTERS

kuvat / photos Domi, DMK Photography

No Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram has returned invalid data.