24/01/2017

PHYTO DETOX

Kauneus & hyvinvointi

Kerroin aiemmin aloittaneeni lisätyn sokerin lakon sekä tekeväni hieman remonttia vuoteen 2017. Suunnitelmat ovat pitäneet ja tavoitteet eivät ole ainoastaan jääneet haaveiksi (wuhuu!). Tipattomalle en suostunut, sillä lasillinen (lue: pullollinen) silloin tällöin pelastaa päivän kuin päivän. Mutta ennen kaikkea, en ole edelleenkään koskenut karkkeihin, kakkuihin enkä suklaaseen ja treenitkin ovat pysyneet kohtuullisen säännöllisinä. Treenistä olen kyllä välillä joutunut skippaamaan, myönnän sen, mutta ravitsevasta ruokavaliosta olen pitänyt kiinni.

 

Sen lisäksi, että haen sisäisesti hyvää oloa ja energiaa minulle sopivan ruokavalion ja treenaamisen myötä, on myös ihanaa panostaa ulkoiseen habitukseen. Käyn säännöllisesti Sky Beauty -kauneushoitolassa huollattamassa ripsiäni ja silloin tällöin myös kasvohoidoissa. Kyseinen hoitola käyttää ranskalaista Yon-Ka -sarjaa ja sain mahdollisuuden kokeilla heidän ihanaa Phyto Detox -vartalohoitoa viime viikolla, kun Sky Beautyn omistaja Päivi ehdotti sitä minulle. Olin onnesta soikeana. Hoito on mahtava lisä vuodenvaihteessa aloittamaani hyvinvointihaasteeseen, sillä se poistaa nesteitä, vilkastuttaa verenkiertoa ja toimii myös palauttavana hoitona kovien treenien jälkeen.

 

Phyto Detox Yonka_Sky Beauty

 

Sky Beautyyn on aina ihana mennä. Tunnelma on lämmin ja ympäri hoitolaa ripotellut kynttilät saavat minut aina heti zen-tilaan. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Hyppäsin valmiiksi lämmitetylle hoitopöydälle, joka sai minut siinä vaiheessa kehräämään onnesta.

 

Hoito alkoi Yon-Ka’n alkutervehdyksellä, jossa hoitajani Cecilia laittoi lämpimät kompressiot jaloilleni. Ah, vilukissana aloitus oli täydellinen. Tunsin kuinka veri alkoi kiertämään jaloissa, kun luffa-kintailla tehty sively aktivoi pintaverenkiertoni samalla kuorien ihoa. Tämän jälkeen hieronta ongelma-alueille alkoi! Nesteet saivat kyytiä jaloissani Yon-Kan omasta hierontatekniikasta Drainingista. Hierontaan käytettiin ammattikäyttöön tarkoitettua detox-öljyä, jossa vaikuttavina aineina oli italianolkikukkaa ja salviaa, joiden molempien vaikutukset ovat hyvin nesteitä poistavia. Öljyn sekaan oli sekoitettu voidetta, jossa vaikuttavina aineina toimivat puolestaan rannikkomänty, paprikauute sekä muratti. Voitte vain kuvitella mikä ihana tuoksu huoneessa vallitsi! Draining-hieronta tehtiin jalkoihin, vatsanalueelle sekä alaselkään.

 

Phyto Detox Yonka_Sky Beauty

 

Tämän jälkeen hoito jatkui levämerisuolakääreillä, jolloin koko vartaloni kapaloitiin lämpimiin kangaskompresseihin. Vaikutusta tehostamaan minut suljettiin vielä infrapunapussiin, jolloin kehon aineenvaihduntaa aktivoivat ja neisteitä poistavat ainesosat ja öljyt pääsivät toden teolla vaikuttamaan. Pussin sulkeminen oli vapaaehtoista eli jos kärsit ahtaanpaikankammosta, niin pussin voi hyvin jättää auki. Itse halusin pussin niin kiinni kuin mahdollista. Pötköttelin noin 15 minuuttia lämpimässä pussissa puolihorroksessa, kunnes tuli aika poistaa kääreet. Olisin voinut nukkua pussukassa vaikka toisen mokoman. Iholleni levitettiin tämän jälkeen tehokosteuttavaa vartaloemulsiota, jonka vaikuttavat ainesosat Ginseng ja viinirypäleensiemenöljy virkistivät, uudistivat ja pehmittivät ihoa.

 

Ihanan utuisesta fiiliksestä takaisin todelliseen maailmaan minut heräteltiin vielä viimeisellä virkistävällä rosmariinintuoksuisella voiteella, jota siveltiin kevyesti dekolteelle ja kasvoille. Olin kuin uudelleensyntynyt.

 

Phyto Detox_Sky Beauty_Yonka

 

Tulosten tehostamiseksi hoitoja suositellaan ottamaan sarjahoitona. Suosittelen kuitenkin myös kokeilemaan kertahoitoa esimerkiksi ennen juhlia, jos turhat nesteet kropassa häiritsevät. Ainakin oma peilikuvani hoidon jälkeen oli slimmimpi. Tehostaakseni vielä vaikutuksia hoidon jälkeen sain kotiin testattavaksi Creme 155 voiteen sekä Galbol 190 kiinteyttävän vartaloseerumin.

 

Ei voi kun sanoa kiitos ja suositella lämpimästi tätä ihanaa aineenvaihduntaa vilkastuttavaa ja kuona-aineita poistavaa vartalohoitoa.

 

Translation: Phyto Detox body treatment made with Yon-Ka products was more than I expected. Super!

 

Phyto Detox Yonka_Sky Beauty

No Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram has returned invalid data.