01/10/2016

LOVE

Kauneus & hyvinvointi

_dsc2153

 

‘Sä tuoksut ihan Martalta’, kuulen ystäväni sanovan, kun hän halaa minua. Chloé’n Love on lempituoksuni, ollut sitä jo vuosia. Tästä saippuaisesta ja puuterisesta, mutta raikkaasta tuoksusta on tullut osa identiteettiäni ja käytän sitä vuoden ympäri. Suihkautan sitä kirjaimellisesti iholleni lähes 365’nä päivänä vuodesta. Kun sitä vetäisee kunnon henkosen, niin tuntuu kuin olisi työntänyt nenänsä meikkipussiin. Jollain tavalla se mimitoi vahvasti puuterien ja huulipunien yhdessä aikaansaamaa meikkipussin sisällön tuoksua.

 

Love lanseerattiin vuonna 2010 ja siitä on sittemmin tullut monen monta variaatiota. Olen kuitenkin alusta alkaen pysytellyt tiukasti alkuperäisessä versiossa. Olen mennyt jo laskuissa sekaisin, mutta epäilisin, että kahdeksas pullo on parhaillaan menossa. Samaisesta tuoksusta minulta löytyy myös miniversio, luonnollisesti. Pullo on yksinkertainen ja kaunis kuin koru. Vahvasti saman henkinen, kuin Chloén laukut kulta- ja ketjukoristeineen.

 

Toki kaapistani löytyy muitakin tuoksuja, mutta ne tulevat ja menevät. Muistan elävästi, kun sain elämäni ensimmäisen tuoksun, joka oli Tommy Hilfigerin Tommy Girl! Voi sitä onnen päivää! Tämän jälkeen Dolce & Gabbana’n Light Blue sekä Lancome’n O Oui! olivat suosikkejani monen muun ohella. Se on ihanaa, kuinka tietyt tuoksut, aivan kuten biisitkin, muistuttavat jostain tietystä aikakaudesta tai hetkestä. Ei ole kuitenkaan muita tuoksuja, jotka olisivat jääneet majailemaan meikkikaappiini näin pitkäksi aikaa, kuin tämä kyseinen Chloé’n Love.

Syksyisin kaipaan monesti hiukan täyteläisempiä ja mausteisimpia tuoksuja, joten tällä hetkellä kaapistani löytyy myös Chanel’in Coco Noir. Ah, hyvä sekin. Ajattelin kuitenkin antaa muillekin tuoksuille mahdollisuuden ja aloittaa uuden suosikin etsinnän toden teolla.

 

Translation: This is how I’ve been smelling like for years now. I just love this scent. Love. 

 

_dsc2136 _dsc2142

Love, Chloé eau de parfum

kuvat / photos Marta Valtovirta

4 Comments

  • Maija 01/10/2016 at 12:35

    Oi tunnen nenässäni nyt kaikki nuo ysärituoksut!

    Reply
  • Veera 01/10/2016 at 13:35

    Ai että noi ysärihajut!! <3 Ja tuo Love on todellakin niin sun tuoksu etten pysty sitä ees ite käyttämään! Vaikka ihana onkin! 😀

    Reply
  • Domi 01/10/2016 at 14:52

    Oui Tommy Girl, löytyi täältäkin ❤️ Itselläni vastaava “ominaistuoksu” oli vuosia Guccin Rush, kun sen saaminen vaikeutui Suomessa, ihana anoppi toi sitä aina matkoilta lahjaksi. Kunnes.. mieheni kerran jouluna totesi ettei pidä siitä tuoksusta yhtään! Sen jälkeen olen etsinyt uutta omaani ja toooosi vaikeaa on. Toistaiseksi vähän äidin (hänellä oma tuoksu on tottakai vahvan naisen Opium) jalanjäljillä opium black on valloittanut sydämen, toinen pullo pitäisi hankkia joten katsotaan jääkö se “omaksi tuoksuksi” ❤️

    Reply
  • Anna R. 02/10/2016 at 10:09

    Love on minulle uusi tuttavuus, täytyy käydä nuuhkimassa! Ja täältäkin löytyi Tommy Girl aikanaan 😉 Itse vaihdan parfyymia joka kerta kun käytän edellisen loppuun, ja minulle tuoksut ostaa poikkeuksetta rakas mieheni (tiedän, ei kovin yleistä, mutta tähän asti osannut aina valita nappivalinnat). Jos pitäisi yksi valita, Armanin Acqua di Gioia on ollut ehdoton lempparini tähän asti!

    Reply
  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *